Ylen verkkosivuilla olevassa uutisessa ”Suomen Pankki haluaa Suomeen vähemmän jättivelallisia ja kaipaa lainojen ottajille nykyistä tiukempaa velkakattoa” 27.4 2023, kerrotaan Suomen Pankin halusta tiukentaa velkakattoa. Uutisen mukaan suomalaiset ovat ottaneet reilusti lainaa halvan lainan aikana mutta kun lainojen korot kovenee, on useat kotitaloudet velkaantuneet pahasti. Uutisen mukaan Suomessa asuntolainat ovat yleensä Euriborin tasoa joka on noussut lähelle neljää prosenttia.

Marja Nykänen Suomen Pankista haluaisi käyttöön ensimmäisvelanhoitosuhteen eli velkakaton jolla määritellään paljonko perheen kuukausituloista voi mennä lainanhoitoon. Ehdotus saa kuitenkin ”nihkeän vastaanoton” lainoja myöntävässä pankissa. Nykänen vertaa korkojen nousua siihen kun laskuveden aikana paljastuu kuka käyttää uimahousuja ja kuka ei.

Ekonomisti Tomi Kortelan mukaan velkakaton tiukentamiselle ei ole tarvetta, sillä takaisinmaksu onnistuu hyvin ja työllisyys on korkealla. Kortela ajattelee myös että kotitaloudet voivat nyt käyttää koronan aikana kertyneitä säästöjä.

Mielestäni on tärkeää turvata kotitalouksien taloudellinen tilanne ja estää velkaantuminen, sillä se voi johtaa pahoihin taloudellisiin tilanteisiin kun lainojen korot sekä hinnat nousevat entisestään. Vaikka tällähetkellä takaisinmaksu kyky on vielä hyvä, voi tilanne muuttua varojen vähentyessä. Liian iso velka jättää talouden todella haavoittuvaiseksi esimerkiksi työttömyydelle tai taantumalle. Mielestäni myös pankeilla on velvollisuus edistää vastuullista lainaamista.

On tärkeä myös muistaa että velkakaton muuttaminen nykyistä tiukemmaksi ei tarkoita lainojen estämistä vaan lainojen kohtuullista suuruutta jotta lainanottajat eivät ylitä heidän takaisin maksukykyä.

https://yle.fi/a/74-20029290