https://yle.fi/a/74-20028259

Uutinen kertoo Euroopan Unionin aikeista pyrkiä musertamaan Kiinan monopoliasemaa raudan tuotannossa ja Suomi voisi mahdollistaa tämän, sillä Suomen lapin maaperästä löytyy kaikkia tarvittavia malmeja. Euroopan unioni haluaa itsenäistää raaka-aineiden tuotantoa, sillä Kiina on rajoittanut raaka-aineiden vientiä ulkomaille ja riippuvuus Kiinan raaka-aineista on koettu isoksi riskiksi Euroopassa. Suomeen suunnitellaankin uusia kaivoksia mutta niissä on kuitenkin ongelma, sillä työvoimaa on hankala löytää kaivoksiin.

Suomessa tuotetaankin jo monia eri metalleja kuten kupari, kultaa, nikkeliä, kobolttia, palladiumia ja platinaa kertoo Boliden Kevitsa Mining oy:n viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Anna Sundqvist, ja EU:n omavaraisuus tavoitteet näkyvät jo suuresti Suomen lapissa, sillä eri vaiheissa olevia kaivoshankkeita löytyy 7–9. Lisäksi Lapin liiton maakuntajohtaja Mika Riipin mukaan Fennoskandian vihreän kiven vyöhyke on potentiaalista aluetta kyseiselle hankkeelle.

Uutisen mukaan vuonna 2021 98 % harvinaisemmista metalleista tuotiin Kiinasta ja 30 kriittisestä raaka-aineesta 19 tuodaan kiinasta. kyseiset raaka-aineet ovat hyvin tärkeitä vedyn varastoinnissa, akkujen valmistuksessa, sekä tuulivoimantuotannon kehityksessä.

Mielestäni uusien kaivosten rakentaminen ja kaivosalan laajentaminen on ihan hyvä idea sillä mahdollisesti parantaa Suomen taloutta omalla osallaan, sekä parantaa Euroopan unionin Asemaa, koska sen myötä se tulee entistä enemmän omavaraiseksi eikä tarvitse olla riippuvainen jostain toisesta. Kaivostoiminnassa on myös tietenkin huonot puolensa, sillä se on ympäristölle haitallinen ja mahdollisesti lähellä asuville ihmisille epämukavaa.