Ilta-Sanomien uutisessa käsiteltiin aihetta, joka on selvästi kaihertanut Virolaisia. On siis käynyt ilmi, että Helsingissä olevissa Prismoissa on selvästi halvempaa, kuin Tallinnan Prismoissa. Taloussanomat kertovat myös, että helmikuussa Virossa inflaatio oli yli 17 prosenttia, kun Suomessa se oli vähän alle 8 prosenttia. Myös ruoan alv eli arvonlisävero oli suurempi Virossa, jossa piilee jo yksi syy kalliimmille hinnoille. Virossa palkkataso on selkeästi alhaisempi kuin Suomessa, mutta silti kaupoissa tuotteet ovat kalliita. Kuljetuskustannukset tietysti vaikuttavat asiaan myös jonkin verran.  

 

Uutinen oli itselleni aika yllättävä, koska en ollut aiemmin kuullut siitä, että Virossa saman kauppaketjun tuotteet voisivat olla paljon kalliimpia kuin täällä. Tuotteiden kalliit hinnat vaikuttavat ehdottomasti virolaisten talouteen, koska kun palkat ovat todella pienet (verrattuna suomen palkkatasoon) ja kaupassa on kallista niin ei ole välttämättä varaa ostaa niitä tuotteita mitä haluaisi. Monet saattavat tehdä ostopäätöksiä sen perusteella, että miten se on valmistettu tai onko se kotimaista. Tällaiset tuotteet voivat olla huomattavasti kalliimpia verrattuna joihinkin toisiin, halvempiin tuotemerkkeihin (Prismoissa esimerkiksi Rainbow) ja ei ole oikein varaa ostaa sellaisia, koska rahaa ei ole paljoa huonon palkkatason vuoksi.  

Tietenkin ymmärrän myös sen puolen tässä asiassa, että tavaran kuljetus Suomesta Viroon ei ole ilmaista. Hintojen on tällöin pakko olla kalliimpia verrattuna Suomeen, jotta kuljetusfirmatkin saisivat oman osuutensa heidän tekemästään työstä. Virolaisten palkkatason täytyisi nousta tai sitten ruoan arvonlisäveron pitäisi laskea 14 prosenttiin, jotta tilanne saataisiin paremmalle tolalle.