Uutiseni “Kuluttajien luottamus on edelleen matala, mutta pääekonomisti arvioi suunnan olevan paranemaan päin” julkaistiin 27.2 ja se kertoo kuluttajien heikosta luottamuksesta ja sen indikaattorin lukujen noususta. Uutisessa kerrotaan, että kuluttajien luottamus on parempaan päin, vaikka onkin vielä keskiarvoa reilusti alempana. Joulukuussa luottamusindikaattori oli vielä -18,5, tammikuuhun mennessä se laski lukuun –12,7 ja nyt helmikuussa luku on –11,9. Pitkäaikainen keskiarvo oli ollut –2,1 ja nyt viimevuoden helmikuussa se sai arvon –0,5, positiiviseen päin. Kuluttajien mielestä nykytila omasta ja Suomen taloudesta oli heikolla tasolla, mutta oma rahatilanne synkistä luottamusluvuista riippumatta kuitenkin hyväksi, ja työttömyyden uhka koettiin olevan tavanomaisella tasolla. Uutisessa kerrottiin myös yrityspuolen luottamus elinkeinoelämän keskusliiton (EK:n) suhdannebarometrin mukaan on pysynyt ennallaan viimeiset kolme kuukautta. Teollisuuden luottamus laski, mutta rakentamisessa, palveluyrityksissä ja vähittäiskaupassa lukemat olivat parantuneet.

Minä persoonallisesti en ole ikinä miettinyt kuluttajien luottamus ongelmia tai rahan pulaa sen puolesta en ole kyllä ajatellutkaan rahan positiivisuuttakaan kuluttajille. Uutisen luettuani tajusin kuitenkin, kuinka alhaalla luottamusprosentit sun muut ovat ja ettei kaikki olekaan niin helppoa miltä näyttää. En osaa yhtään sanoa miten kuluttajien luottamusta voitaisiin tästä edespäin parantaa, mutta ainakin se on tällä hetkellä menossa parempaan päin, vaikka ei olekaan keskitasoa lähellä. Olen kuitenkin yllättynyt, kuinka paljon luvut olivat parantuneet vain kolmen kuukauden aikana ja kuinka paljon positiivisempaan suuntaan ne olivat menneet

https://yle.fi/a/74-20019894