Taloudeltaan kurjistuva Venäjä ajautuu riippuvaiseksi Kiinasta – professori ennustaa “suurta riitaa karhun ja lohikäärmeen välille”

Länsimaat ovat vetäneet kauppansa pois venäjästä, ja nyt Venäjä on siirtynyt Aasian kauppaan, varsinkin Kiinan kanssa. Kiina tulee hyötymään kaupasta, koska Venäjä tulee olemaan riippuvainen siitä. Venäjä yrittää myös saada muita kauppakumppaneita, jotta sen ei tarvitse olla niin riippuvainen Kiinasta. Venäjä on jo löytänyt toiseksi kumpannikseen Iranin. Iranin ja Venäjän yhteistyö Ukrainan sodassa on kasvanut. Venäjällä on myös kumppaninaan Talibanin hallitsema Afganistan. Talibanin ulkomaankauppaministeri ilmoitti, että sopimukset polttoaineen, kaasun ja viljan ostamisesta Venäjältä ovat jo loppusuoralla. Mutta Venäjällä on silti vain vähän maita, jonka kanssa se voi tehdä kauppaa, länsimaiden pakotteiden syistä.

Markus Holmgrenin mukaan maailmantalous on menossa kohti järjestelmää, jossa valtiot keskittävät tuotantoketjujaan joko Yhdysvaltojen tai Kiinan etupiiriin, ja Venäjä on menossa kohti Kiinan etupiiriä. Holmgrenin mukaan Venäjällä ei ole tässä tilanteessa mahdollisuuksia päästä omavaraiseksi maaksi. Myös Kari Liuhton mukaan talousjärjestelmät tulevat “mannerlaattaistumaan”, ja hänen mielestä EU:lle Kiina on tärkeämpi kauppakumppani kuin Yhdysvallat, mutta tulevaisuudessa tämä tulee tasapainoittumaan. Mielestäni Euroopan maat tulevat riippumaan enemmän Yhdysvalloista, koska Venäjä suuntautuu Kiinaan, ja suurin osa Euroopan maista on jo liittynyt Natoon.

Uutenavuotena Venäjän presidentti Vladmir Putin ja Kiinan presidentti Xi Jinping puhuivat videopuhelussa. Puhelun asetelmassa näkyi kuinka Venäjän riippuvuus Kiinasta oli kasvamassa ja kuinka Kiina yritti tasapainotella Venäjän tukemista ja pakotteiden noudattamista. Venäjä yrittää saada Kiinan välille keskinäistä riippuvuutta energiatoimituksillaan, mutta Kiina ei aio pyrkiä riippuvaiseksi Venäjästä.

Lähde: https://yle.fi/a/74-20011597