Uutiseni kertoo juuri meneillään olevasta sähkökriisistä ja sen tuomista haasteista ja epäonnistumisista. Juuri nyt Suomessa ja muualla maailmassa on menossa sähkökriisi, riittääkö sähköä talven yli, onko kaikilla varaa sähköön ja muihin tarpeisiin. Valtio on päättänyt tukea kotitalouksia antamalla korvauksia sähkön hinnan nousun takia. Mielestäni tuet ovat tietyn tulotasossa oleville erittäin suuri apu mutta parempiosaisille ja muille ne ovat turhia. 

 

Valtio on pohtinut vaihtoehtoja, miten tukea kansaa sähkölaskuissa nykyisen tilanteen takia. On pohdittu suoraa tukemista jossa kotitaloudet saavat rahan suoraan pankkitilille eikä sähkölaskuihin käytettäväksi. Suuri osa annettavista tuista menisi hyvätuloisille, joka ei olisi valtion kannalta kovin hyvä asia. 

 

Mielestäni tuki pitäisi olla prosenttiosuus sähkölaskun suuruudesta tai kiinteä summa, jonka suuruus vaihtelee kulutuksen ja muiden seikkojen kautta. Tekstissä tulee myös ilmi, että rahan ei pitäisi virrata sinne, minne se ei kuulu mm. Yleellisyystuotteisiin tms. (eli ei suoraa tukea). Tämän väitteen kanssa olen samaa mieltä sillä eihän ihmisiä tueta mihinkään muuhun, kun sähkölaskun maksamiseen tällä tuella Tekstissä myös sanotaan, että hyvätuloisia ihmisiä ei tulisi oikeuttaa tukeen, joka mielestäni ei käy järkeen sillä hyvätuloisetkin ihmiset tarvitsevat varmasti tukia sillä he voivat olla pulassa, jos heillä on suuria sähkösyöppöjä. 

 

Mielestäni pitäisi toimia seuraavanlaisesti: Vähäosaisille ja tarpeessa oleville yrityksille jne. suotaisiin oikeus tukeen. Hyvätuloiset ja muut saavat suhteessa vähemmän tukea sähkömaksusta eikä suoraa tukea. Kaikki myönnetyt tuet maksetaan pois laskuista eivätkä ne ole suoria tukia.