Ylen toimittaja Elisa Kallungin kirjoittamassa uutisessa tuodaan esille se, kuinka kasvisten ostaminen vähentyi vuoden 2022 loppupuolella. Keskeisenä syynä tähän pidetään hintojen nousua, jonka seurauksena vihanneksia ja hedelmiä ei ole samalla tavalla varaa ostaa kuin ennen. Energiakriisin ja hintojen nousun seurauksena joutuu etenkin pienituloiset tinkimään terveellisestä ruokavaliosta ja syömään epäterveellisemmin sen ollessa halvempaa. 

Pidän ihmisten terveyttä ensisijaisen tärkeänä asiana. Terveellinen ruokavalio on yksi tärkeimmistä terveyttä edistävistä tekijöistä. Jo pitkään on tiedetty terveyden ja sosioekonomisen aseman yhteys, eli karkeasti sanottuna mitä kouluttautuneempi ja varakkaampi olet, sitä parempi on terveytesi ja pidempi on elinajanodotteesi. Uutisessa kerrottiin vihannesten ostamisen vähentyneen alkuvuodesta elo-marraskuuhun mennessä noin kaksi prosenttiyksikköä. Kun tämä kohdistuu pienituloisiin, kasvavat terveyserot entisestään. Huolestuttava suunta Suomen kaltaiselle hyvinvointivaltiolle. Tulee mieleen, onko tämä eettisestikään oikein. 

Suomessa terveyttä edistäviä ja ravitsemussuositusten mukaisia tuotteita, kuten hedelmiä ja vihanneksia pitäisi verottaa entistä vähemmän. Tämä saisi ihmisten tekemään niin terveyden kuin ympäristönkin kannalta hyviä valintoja. Sillä lopulta raha on se, joka saa ihmiset tekemään ostopäätöksen suuntaan tai toiseen.  

Uutinen kertoo ruuasta, mutta uskon että hintojen nousulla on vaikutusta myös liikkumiseen ja harrastamiseen, jotka niin ikään edistävät terveyttä. Pienituloisella ei ole varaa ostaa kuntosalijäsenyyttä sähkölaskun kasvaessa, joka vaikuttaa fyysisen terveyden lisäksi myös henkiseen hyvinvointiin. Sairaalat täyttyvät ja terapiaan on vaikea päästä suurituloisillakin jonojen ollessa kohtuuttoman pitkät. Toivoisin päättäjiltä tekoja hyvinvoinnin edistämisesti ruuan hinnasta lähtien, niin että kaikilla olisi mahdollisuus olla onnellisia ja terveitä.