Jari Tanskasen Ylelle kirjoittamassa uutisessa kerrotaan monien suomalaisyritysten haluavan siirtää tuotantoaikaansa yöaikaan paljon halvemman sähkön hinnan perässä. Uutista varten haastateltu energiapalveluyhtiö Väreen toimitusjohtaja Juha Keski-Karhu toteaa sähkön hinnan olevan yöaikaan noin sentin tunnilta, kun päivällä hintaero voi olla parhaimmillaan jopa satakertainen tuohon verrattuna. Keski-Karhu laski, että 500 megawattituntia vuodessa kuluttavalle pienyritykselle säästö sähkölaskussa voi olla jopa 50 000 euroa, joten puhutaan todellakin isoista rahoista. 

 

Käytännössä tämmöinen yö tuotantoon siirtyminen edellyttäisi sekä tuotantoprosessilta että yrityksen työntekijöiltä joustavuutta, esimerkiksi työntekijöiden työajoissa, sillä merkittävä osa työntekijöistä joutuisi tekemään ilta- ja yövuoroja. Jos yritys on taas pääsääntöisesti automaatiolla eli esimerkiksi roboteilla toimiva, olisi yö tuotantoon siirtyminen matalakynnyksisempi ja toimivampi. 

 

Mielestäni tämä keksintö kuulostaa hyvinkin järkevältä varsinkin tässä maailmantilanteessa, jossa sähkön korkeat ja mahdollisesti talvea kohdin mentäessä vieläkin korkeammalla ylettyvät sähkön hinnat koskettavat meitä kaikkia. Useimmille yrityksille sähkö on kuitenkin tuotannon kannalta välttämätön, ja jos sen hinta saataisiin pysymään kohtalaisena, auttaisi se yritystä myös siten, ettei sen tarvitsisi alkaa karsia muista kuluista, kuten vaikka työntekijöistä. Lisäksi sähkönkulutuksen siirtäminen yöaikaan tasapainottaisi yön ja päivän kulutuksen eroja, joka tarkoittaisi sitä, että myös päiväsähkön hinta laskisi, kun päivällä sähköä kulutettaisiin vähemmän. 

 

https://yle.fi/uutiset/3-12598440