Kirjoitelmani käsittelee Ilta-Sanomien juttua, joka käsittelee vanhojen osakeasuntojen hintojen nousua. Ne ovat nousseet suurimmissa kaupungeissa 1,2 prosenttia ja pienemmissä 1,3 prosenttia vuoden takaisesta. Hinnat nousivat eniten Oulussa ja Turussa. Vaikka nousu oli maltillinen, sillä oli selvät vaikutukset asuntokauppoihin. Tilastokeskuksen mukaan heinäkuussa tehtiin 14 prosenttia vähemmän vanhojen asuntojen kauppoja kiinteistönvälittäjien kautta.

Hypon pääekonomisti Juhana Brotheruksen mukaan asuntokauppaan vaikuttaa myös nykyiset kovat korot ja energian ja rakennusmateriaalien korkeat hinnat. Brotheruksen mukaan asuntokaupan hintojen nousuvauhti kuitenkin hyytyy. Hypo ennustaa asuntojen hintojen laskevan loppuvuonna reilun prosentin, mutta ensi vuoden tilanteesta ei olla varmoja.

Brotherus kertoo myös, että muuttoliikkeeseen voi tulla muutoksia, mihin vaikuttaa sähkön hinnan kymmenkertaistuminen. Jotkut omakotitalossa asuvat haluavat muuttaa kaupunkiin sähkön ja energian hintojen nousun takia. Vaikka kaupungissa olevan asunnon vuokra on korkea, loppujen lopuksi asuminen siellä tulee halvemmaksi kuin sähkölämmitteisessä omakotitalossa, jonka ylläpitokulut ovat suuret.

Mielestäni on ymmärrettävää, että ihmiset harkitsevat muuttoa suurten asuntokulujen takia. Energian ja sähkön hinnan nousu voi tuottaa paljon vaikeuksia esimerkiksi opiskelijoille, joilla ylimääräistä rahaa ei ole paljoa. Monet nuoret joutuvat muuttamaan suurempiin kaupunkeihin opiskelupaikan perässä, mikä voi olla nyt vielä vaikeampaa. Hintojen nousu vaikuttaa kuitenkin myös perheisiin, sillä suuressa kotitalossa asuminen tulee kalliimmaksi kuin ennen. Suuren perheen muuttaminen kaupungin vuokra-asuntoon voi olla kuitenkin vaikeaa.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009038281.html